TulppaaniMartat

Minulla on uusi harrastus, vanha haave: Minä teen leipää.

 

Juuri noin, sananmukaisesti. Minä en siis syö leipää tai pidä leipäkursseja, minä vain teen leipää.
Sellaista vanhan ajan ruisleipää, ilman hiivaa ja kokonaan ruista. Koska minä rakastan ruisleipää ja raahaan sitä Suomesta joka kerta käydessäni matkalaukullisen, niin että joudun aina jättämään  kaiken suomalaisen designin ostamatta, kun repussa on vain kirjoja ja ruisleipää.
Alankomaissakin on ruisleipää, mutta se ei ole sama. Se tarttuu hampaisiin ja maistuu joltakin muulta kuin sellainen kuplareikäinen suomalainen ihanuus. Olen hakenut apua kaikkialta, jokainen ruisleivän teko-ohje on talletettu kansioon. Seuraan niitä tunnontarkasti ja jossakin vaiheessa se aina tapahtuu; logiikka ei riitä!

 

Osaan tehdä juuren ja se kuplii ja pulputtelee kauniisti, mutta en välttämättä osaa tehdä siitä juuresta taikinaa. Osaan punnita 1000 grammaa vettä ja säätää kohoamispaikan lämpötilaa 28 asteeseen.
Tiedän, että leipää tehdään tunteella ja tunnontarkkuudella. Tajuan, että raski (=ruisleipätaikinan alkutaikina, juuresta tehty) ei odottele, kun minä istun hollantilaisissa hautajaisissa tai syntymäpäivillä. Siis kulttuurit törmäävät jopa taikinani äärellä.

 
Yksi auttajistani on Maikku,  joka Suomessa pyörittää pitopalvelua. Maikku meni kotikonnuilleen Karjalaan Marttabussilla ja loihe kertomaan bussissa ponnisteluistani. Sain paljon marttaneuvoja, koko bussillinen karjalaisia naisia mietti ongelmiani.
Joten Suomessa moni martta tietää,  että minä teen leipää. Kiitos vain kaikista neuvoista, myös siitä jossa sanottiin, että heti ei kyllä onnistu, ennen kuin  löytää oman tapansa tehdä.
Ja koska kaikki tietävät, en aio lopettaa. Minulla on aikaa opetella.

 

Ruisjauhoja saa tuuli- ja muista myllyistä ja ainakin Helmondin Groene kruidenier- kaupasta, biologisia vielä, jos joku haluaa jakaa harrastukseni.
Ja tänään posti toi uusimman aseeni, Nuutilan Leipäkirjan. Tätä olin säästellyt viimeisenä vaihtoehtona, koska Nuutila on mies ja ajattelin, että eihän se tiedä…

 
Joten osa kaksi Leiväntekijän muistelmista ilmestyy vielä. Eikä nyt ole enää väliä, jos opettaja onkin mies.

 

Leipäterveisin,

Leena