kirjaudu

TulppaaniMartat

Kiitoksen paikka on aina ensin

Julkaistu: heinäkuu 24th, 2012

Hollannin martat, viralliselta nimeltään TulppaaniMartat perustettiin hieman ennen tulppaanien kukintaa, 15.2.2012. Kuulumme niihin muutamiin ulkomaan Marttoihin, jotka muodostavat osan suomalaista Marttaliittoa. Belgian Martat, isosiskot, ovat toimineet jo vuodesta 2008.

 

Kokonaisen pitkän illan muutamat pioneerinaiset, Hollannin ensimmäiset Martat, suunnittelivat, laativat asiakirjoja, miettivät ja puursivat. Olin heistä hyvin iloinen, olin onnellinen siitä, että nämä aikaansa seuraavat naiset tiesivät, mistä on kysymys.

 

Suomessa marttailu on ollut hyvin suosittua jo muutaman vuoden, kuten kaikki mikä liittyy kotiin, kotoilu. Myös nuoret naiset ja kaikenikäiset miehetkin ovat löytäneet marttailun.

 

Mutta, miksi ihmeessä me ehkä jo kauankin Alankomaissa asuneet naiset haluamme olla Marttoja? Olen saanut vastata tähän jo useaan kertaan. Vastaukseni on, että, en tiedä.

 

Tiedän vain miksi minä itse haluan olla Martta:

  • haluan, että perheeni voi hyvin, paremmin, aina vain paremmin.
  • haluan, että minulla on arki hallussani, unohtamatta suomalaisia juuriani, mutta tässä ja nyt täällä Hollannissa.
  • haluan tehdä yhdessä, haluan nauttia onnistumisen ja oppimisen ilosta.
  • haluan nauraa ja viettää onnellisia hetkiä niin arjessa kuin juhlassa ja retkillä. Haluan syödä suomalaista sushia ja loimulohta pähkinäpuun alla.
  • haluan kuulua johonkin, joihinkin, haluan, että minulla on oma “klubi”, kuten hollantilaisella on bridgensä tai torvisoittokuntansa.

 

 

Riittääköhän tuo? Minulle riittää.

 

Tässä ja nyt haluan kiittää perustajajäseniämme kovasta työstä!
Kiitos sihteeri, kiitos Miss Moneypenny, kiitos vara-vv, kiitos webbiMartta!
Kiitos Pirkko Elomaa-Vahteristo ohjauksesta, kiitos Uudenmaan Martat ja ProMartat ja Taina Raiski, kun annoitte kotipesän TulppaaniMartoille.
Kiitos Leena Blomwall Suomessa ja Krista Taipale Belgiassa neuvoista ja kannustuksesta!
Kati Juntunen, kiitos avustasi, sekä Suomalaisella kirkolla, että Suomalaisen Naisen Päivillä!

 

Tavataan Martoissa!
Leena, vv (vastuullinen vetäjä)

Kommentoi