kirjaudu

TulppaaniMartat

Kesäkäsitöitä

Julkaistu: syyskuu 28th, 2012

T-paidoista koreja

 

Ajatus näihin tuli kesällä mökillä, kun ei oikein ollut käsityötä helposti saatavilla.. Sitten näin komerossa isäni vanhan T-paidan ja mieleeni juolahti, että siitähän vois vaikka virkata pikku-korin… Mökillä tein jo muutaman korin isälle kodassa pidettäviksi tulitikkujen yms. säilytykseen. Lisäksi leikoin isän vanhat puuvillahousut pannunalusiksi… Sitten isä alkoikin jo käydä levottomaksi aina kun kävelin komeroa kohti ja varoitella, että ”älä nyt sitten ihan kaikkea leikkaa”.

 

Mutta se oli kyllä ihan parasta: Istuskelin pihakeinussa auringonpaisteessa ja leikkelin T-paitoja. Lapset leikki siinä pihapiirissä ja taustalla kuului linnunlaulu, tuulen humina puiden latvoissa ja järven aaltojen liplatus rantakiviin. Todella rentouttavaa! Ihan parasta terapiaa. Ehdottomasti.

 

Nämä kuvien korit tein täällä kotona mieheni vanhoista (lue: pieniksi jääneistä) T-paidoista. Ne tulee tarpeeseen keittiön tasolla, johon meinaa kasaantua kaikenlaista pikkusälää… Hoksasin, että jos laitan sisään ikäänkuin tueksi muovikulhon, niin se antaa tietysti lisää säilytystilaa.

 

Leikkaa T-paidasta n. 1 cm suikaleksi ja virkkaa 4.5 tai 5 koukulla.

 

 

Virkkausta ja kierrätystä

 

Tämän idean sain, kun katselin komeron päälle kertyvää jogurttipurkkikasaa sillä silmällä, että mitähän sille voisi tehdä? Ne purkit on ihan hyvän kokoisia ja niitä on harmi heittää menemään, kun niissä voisi ihan hyvin jotain säilyttää. Ajattelin koettaa, että miltä se näyttäisi, jos virkkaisin siihen purkin ympärille pussukan, joka peittäisi jogurttilogon? Ja ihan olin tyytyväinen lopputulokseen! Ihan innostuin! Tämä kyseinen kori on nyt ikkunalaudalla keittiössä ja pidän siinä Ikean pussinsulkijoita.

 

Hmm, ehkäpä tässä idea jouluksi: Punavalkoisia koreja lahjoiksi.. Sisälle piparkakkuja ja muita herkkusia. Ja kukkapurkkinakin idea varmaan toimisi. Myös kävi mielessä amppeli, jos vielä virkkaa kestävän kantohihnan, josta korin voi ripustaa ylös…

 

Lankana 100% puuvillaa ja koukku nro 3.5.

 

Virkkausterveisin,

Sanna

 

Sushin polulla, osa 1

Julkaistu: syyskuu 21st, 2012

Nyt eletään jo loppuviikkoa, viikonloppu häämöttää edessä.

Mitäköhän tänään syötäisiin…?

Alkuviikosta oli ruokasuunnitelmat selvät – oli aika tutustua sushin syömiseen.

 

 

Kolmen Martan ja yhden Martin voimin kävimme herkuttelemassa Liliessä (Helmond ’t Houtissa). Ravintola, tai sushibaari kuten omistaja sitä itse kutsuu, oli varsin rauhallinen maanantai-iltana. Olimmekin jo ennakkoon sopineet, että tulemme hiljaisena iltana, jolloin omistajalla on aikaa vastata kysymyksiimme sushista.

 

Opimme muun muassa, että ennen sushi oli enemmänkin matkaeväs ja se oli paljon voimakkaammin etikoitua kuin nykyään. Ja varsinaiset sushikokiksi opiskelevat aloittavat opintonsa fileroimalla kalaa … 6 vuotta! Ehkä me Martat emme kuitenkaan ihan niin kauan kalan fileroimista opiskele ennen kuin lähdemme omia sushejamme rullaamaan.

 

Herkuttelimme susheja wasabin(=väkevä maustetahna) ja soijan kera. Jos puikoilla syöminen ei luonnistu, susheja saa myös syödä sormin. Huomion arvoista myös: ruokalistan lukemiseen kannattaa varata aikaa, jos on ensi kertaa liikkeellä, valikoimaa löytyy runsaasti!

 

Pääsimme myös näkemään sushikokin rullaamassa sushia, tässä alla todistusaineistoa.

 

Ja tässä kuva valmiista lohikäärmerullista.

 

Oli kyllä erittäin herkullista ja palvelua oli ystävällistä. Tässä siis ensimmäinen osa sushin polulla, seuraavassa osassa me Tulppaanimartat teemme itse sushia. Saa nähdä millaisia susheja keksimme tehdä…

 

Terveisin,
Katja

Talven varalle

Julkaistu: syyskuu 12th, 2012

Viime vuonna teimme innoissamme hilloa.

Tänä vuonna kuivasimme sieniä ja mustikoita Suomessa käydessä, ne oli siten helppo kuljettaa matkalaukussa eivätkä painaneet paljon.
Suomen tuliaisina mukaan lähti myös avomaankurkkuja sekä mustaviinimarjanlehtiä.
Oli aika säilöä lisää ja kokeilla etikkasäilöntää.

 

Äitini kertoi mummoni myös välillä käyttäneen tavallista kasvihuonekurkkua suolakurkkujen tekoon, jos sitä on ollut halvalla saatavana.



Piparjuurta en etsimisen jälkeen löytänyt, mutta mummolta saadussa säilöntäkirjassa neuvottiin käyttämään piparjuuren tilalla tuoretta inkivääriä tai chiliä. Molempia tuli kaupasta ostettua, mutta päädyimme käyttämään chiliä säilönnässä, saa nähdä millaisia kurkkuja näistä tuleekaan. Muutaman viikon päästä on aika maistella…

 

Vinkki: Koska minussa on hamstraajan vikaa, olen jo jonkun aikaa kerännyt pieniä lasipurkkeja ruokaostoksia tehdessä eli katsellut, minkä fetan kylkiäisenä saisi kauneimman lasipurkin. Usein metallisen papu- tai maissisäilykkeen olisi saanut halvemmalla, mutta muutaman kymmenen sentin sijoituksella olen saanut lasipurkin myöhempää käyttö varten.

 

Jos kaipaat vinkkejä säilömiseen, kurkkaa kattava tietopaketti Marttojen sivuilta osoitteesta http://www.martat.fi/neuvot_arkeen/sailonta/

 

Oletko sinä säilönyt tänä syksynä jo jotain?

 

Terveisin,

Katja

Suomi voitti

Julkaistu: syyskuu 9th, 2012

Suomi voitti. Näin sanotaan  mielellään aina kun yksilö, urheilija tai laulaja esimerkiksi voittaa kansainvälisissä kilpailuissa kultaa tai kunniaa.

 

Otsikko voisi siis olla:  Martat osaavat maalata.

Ainakin yksi meistä siis osaa. Varavastaava-Martta Kirstin ja hänen taiteilijayhteisönsä näyttely todistaa sen.

 

 

 

Mene katsomaan, vaikka et osaisikaan maalata tai et edes pitäisi taiteesta.

Näyttely on avoinna vielä 14.10 asti Geldropissa De Ruimte nimisessä, entisessä postitalossa.

Siellä on myös erittäin taidokkaita koneiden osista tehtyjä eläinveistoksia. Niihin ihastuin kovasti.

Ja voit vaikka hankkia englanninlaku kaulakorun omaksi kympillä.

 

Kyllä tumpelokin saa nauttia taiteesta, ja toisten tekemisistä, aina ei tarvitse ”ymmärtää”. Riittää kun tulee hyvällä tuulella kotiin.

 

terveisin Leena

PS. Taiteilijan nimi on siis Kirsti Ijäs de Fluiter, jos vaikka haluat googlata.

 

 

Syntistä kakkua

Julkaistu: syyskuu 7th, 2012

Marttasyksyn avaustapaamisen kunniaksi ajattelin leipaista jotain herkullista ja gluteenitonta. Pähkäilin aikana, että mitä sitä tekisi, jotain helppoa ja mielellään sellaista, johon ei tarvi kovin erikoisia aineksia.

 

Selailin netistä reseptejä, mutta päädyin kuitenkin tekemään vanhaa suosikkiani, syntisen hyvää suklaakakkua. Alun perin resepti on julkaistu edesmenneessä Voisilmäpeliä-blogissa, mutta onneksi Eeva jatkaa kirjoittelu Kauhaa & rakkautta -blogissa.

 

Tässä ohje:

Suorastaan syntinen suklaakakku

 

- 200 g tummaa suklaata (mahd. hyvälaatuista, käytin Bio+ 72% tummaa suklaata, saatavilla ainakin Jumbosta)
- 200 g voita
- noin 2 dl sokeria (alkuperäisessä ohjeessa oli 3, mutta mielestäni siitä tulee liiankin makeaa)
- 5 (luomu)kananmunaa
- 1 rkl vehnäjauhoa (glut. versioon: kaakaojauhetta, riisijauhoa, itse käytin tattarijauhoa)

- koristeluun: tomusokeria ja vadelmia, halutessaan pitsinen kakkupaperi

 

Leikkaa pala leivinpaperia (isompi kuin irtopohjavuoka) ja aseta se vuuan päälle. Tämän jälkeen laske vuuan reunat pohjan ja paperin päälle ja pingoita paperi kiinni vuokaan, ylimääräiset paperit voi leikata pois. Voitele sekä leivinpaperi että vuoan reunat.

 

Kuutioi voi ja pilko suklaa. Sulata ne miedolla lämmöllä (kaasulla alhaisimmalla). Kun ne ovat sulaneet ja sekoittuneet, poista liedeltä ja lisää sokeri. Sekoita sen verran, että sokeri ”sulaa” joukkoon. Lisää munat yksi kerrallaan ja sekoita hyvin. Lisää viimeisenä jauho.

 

Kaada seos vuokaan ja paista kakkua 190-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Paistoaika vaihtelee riippuen uunista, kakku on valmista, kun heilutat sitä kevyesti ja se hytisee ihan vähän vielä keskeltä. Kakun on tarkoitus jäädä mutamaiseksi, nams!

 

Anna jäähtyä rauhassa tai anna vetäytyä yön yli. Itse tein tämän muutamaa tuntia ennen Marttailtaa, maistui näinkin varsin hyvin.
Jos haluat kakusta paksumman ja näyttävämmän, paista se pienemmässä vuoassa. Kuvassa oleva kakku on paistettu halkaisijaltaan 19 cm kokoisessa vuuassa, korkeudeltaan siitä tuli noin 4 cm.

 

Vinkki kakun koristeluun: Aseta pitsinen kakkupaperi kakun päälle. Pölytä kakku pienen siivilän avulla tomusokerilla, nosta kakkupaperi pois kakun päältä ja ihastele! Asettele vadelmia kakun päälle haluamallasi tavalla.

 

Suklaaterveisin,

Katja